Isä löi ennen paljon. Pienestäkin virheestä tuli rangaistus. Isällä ei koskaan ollut pitkä pinna ja se vain lyhentyi iän myötä. Muistan seisseeni joskus peilin edessä katsomassa mustelmia ja haavoja. Kun sulki silmät haavat katosivat. Kun silmät avasi ne palasivat. Kipu ei kadonnut, srkylääkkeet eivät auttaneet. Vartalo parantui, mutta sieluun jäi arpi. En koskaan kertonut äidille. Äidillä oli tarpeeksihuolia pikku-veljen kanssa. Joskus minusta tuntui, että veljeä rakastettiin enemmän.

Mun yksi parhaista kavereista teki itsemurhan ja se satutti mua ja koko Saran lähi piiriä. Sara oli koulu kiusattu ja sill ei ollut paljon ystäviä. Mut me jotka oltiin sen ystävii oltiin sille tärkeitä. Sara oli meillekkin tärkeä. Sara oli aina se tyttö, joka lohdutti jos poika ystävä jätti eikä sanonu koskaan mitään ilkeää. Me kaikki kaipaamme Saraa.